maanantai 5. joulukuuta 2016

Katiskoilla






Otin uudelleen käsittelyyn joitain vuosia sitten maalatun kuvan "Katiskoilla".  Työ on ihan ensimmäisiä maalauksiani.  Kuvassa olemme minä ja isäni, noin vuonna -80.  Ihonväri on nyt terveempi, vaikka vanhan mallikuvan punertumista en osaa korjata.  Vaatteisiin, taustaan ja hupaisiin mittasuhteisiin en puuttunut.   Kotijärvi, kaunis kesä, kiireettömyys ja vapaus.  Kömpelyydestään huolimatta työstä tuli ikkuna ikuiseen kesään ja lapsuuden huolettomuuteen.  Ikkunat oikeaan suuntaan antavat valoa jota tarvitaan niin elämään kuin maalaamiseenkin.








perjantai 2. joulukuuta 2016

Kasi 2



Poikani Kasi, jo toinen maalaus viime kesän kuvista. Jos ei muuta niin ainakin sormet onnistuivat ihan kivasti.






Vanha rippikuva




Äitini mustavalkoinen rippikuva. Oli melkoisen haastava projekti, vaikka mallikuva oli vain vähän haalistunut. Salamavalo olisi saanut jäädä kehittämättä, niin tehokkaasti se piilottaa piirteet.